Maaliskuussa se alkoi, ensimmäisten siementen kanssa värkkääminen. En ole moneen vuoteen kasvattanut itse tomaatin taimia, mutta nyt ajattelin saada pensastomaateistakin runsaat sadot pakastettavaksi talven tomaattikeittoja varten. Minulla on kasvihuone, joka rönsyää loppukesästä tomaatteja, kurkkuja, paprikoita, kukkia. Ensi kesälle vähennän kurkkuviljelyksiä siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme ehdi syödä kaikkia valmistuvia kurkkuja, enkä ole innokas niitä säilömään. Sitä vastoin tomaattia aion lisätä kasvihuoneviljelyyn sekä ulos lavakauluksiin. Jospa tulisi hellekesä. Silloin tomaatitkin menestyisivät ulkoviljelyssä täällä Oulun korkeudella.