Ystävänpäivä

Ystävänpäivänä puutarhan tunnelmaa

Ystävänpäivänä sitä voisikin yhdistää hyvän seuran ja kevät hulluuden ja lähteä ystävän kanssa retkelle puutarhoihin, joissa pääsee talvellakin sisätiloihin nauttimaan kasvien vihreydestä 😊 Tällaisiahan ovat mm. Helsingin talvipuutarha, Jyväskylän Viherlandia, Joensuun Botania ja yliopistojen kasvitieteelliset puutarhat Turussa sekä Oulussa.

Itse pääsin käymään Jyväskylän Viherlandiassa, jossa kaiken vihreän vehreyden keskellä oli hyvä hetken istahtaakin ja nauttia lounasta.

Enkelinsiipi tuntuu tulevan nyt minua vastaan vähän joka paikassa, niin täälläkin. Omat enkelinsiipi kasvatukset on mennyt pieleen, on tainnut tulla kasteltua vaihtelevasti liian vähän ja sitten taas liian paljon. Sainkin myyjältä vinkkejä kasvatukseen, mutta en vielä rohjennut kokeilla. On se kliiviankin kasvatus vielä vaiheessa, mistä kerroinkin edellisessä kirjoituksessa.

kukkiva enkelinsiipi
Enkelinsiipi

Yksi erikoisemmista kasviryhmistä on lihansyöjäkasvit. Näistä vähemmän tunnetuista kaunokaisista on tehty hyvä tietokirja: lihansyöjäkasvit – opas kesytyksestä kasvatukseen, Siru Nurminen. Tuo opus kannattaakin lukea, jos haaveilee lihisten kasvatuksesta.

Lihasyöjäkasvit ovat kasvimaailman erikoisuuksia

Pirteän keltaiset kämmekät tuo kevään ja pääsiäisen mieleen!

keltainen kämmekkä

Kasvi huumassa kun välillä tulee kaikenlaisia kasveja hankittua, niin on hyvä pysähtyä miettimään minkälaista lannoitusta mikäkin kasvi kaipaa. Tässä hyvänä apuna oli Viherlandissa se, että kasvien vieressä oli niille sopivia lannoitteita. Tuolle keltaiselle ihanuudelle sopisi hyvin Nekon orkidearavinne.

Kevät on selvästi mielessä, kun katse pysähtyy kaikkeen keltaiseen, kuten tähän leopoldinkukkaan, jossa hienona lisänä on vielä upean näköiset lehdet. Tämän kasvin kasvattaminen taitaakin vaatia vähän enemmän taitoa, kuin mihin minun hulda huoleton luonne pystyy….  Olisi kiva kuulla kasvatuskokemuksia tästä kasvista, oletteko saaneet menestymään ja jos niin millä tempuilla? Kyllä on upea kasvi!

Leopoldinkukassa on keltainen kukka

Leopoldinkukka

On aina mukava kuulla esittelyä paikasta, jossa on käymässä. Viherlandia taitaa olla niitä todella harvoja paikkoja, jotka vielä kasvattavat itse leikkoruusut, näin on tehty jo 20 vuotta. Maailman mullistukset ovat tosin tähänkin vaikuttaneet siten, että sähkön säästö kampanjaan on täälläkin osallistuttu ja ruusut ovat laitettu talvilepoon maaliskuuhun asti. Sesongin mukaan viljellään myös joulutähtiä, kesäkukkia, perennoja ja vihannesten taimia.

Opastusta kasvien saloihin täällä saa viherilloissa, jotka ovat maksuttomia.

Kukkaniitty rupesi siintämään jo silmissä, kun katsoin näitä pussukoita. Olisikohan jossain paikkaa, vaikka perhosniitylle… Mikään nopea projektihan niityn perustaminen ei ole, usein monivuotiset lajikkeet kukkivat vasta pari vuotta kylvön jälkeen. Mutta sitten tulevaisuudessa olisikin mahdottoman upea perhosten paratiisi!

Niittysiemenseokset

Nythän on siemenvalikoimat parhaimmillaan ja kannattaakin jo suunnitella ensi kesän kasvatukset.

Kohta sitä ryhdytään kasveja herättelemään talviunilta ja valmistelemaan niitä kesän kasvukautta varten. Nekon kasviravinteita on saatavilla täältäkin ja merileväuute on hellä tapa hoitaa kaikkia kasveja.

Nekon merileväuute hoitaa kasveja

Merileväuutteella voi aloitella kasvien herättelemisen ja jatkaa veteen laitettavalla kasviravinteella tai jos lannoitus meinaa unohtua niin vaihtoehtona on pitkäkestoiset lannoitepuikot, jotka luovuttavat hitaasti ravinteita kasvin käyttöön pari kuukautta.

Lannoitusta kasveille Nekon tuotteilla

Ja tässäpä se on sopiva kasvi ystävänpäiväksi, niin sydämellinen lehtikin on muorinkukassa 😊

Muorinkukan lehti voi olla kuin sydän

Hyvää ystävänpäivää!

Toivottaa Miia Nekolta

Lisää samasta aiheesta