Esikasvatuksen ilot ja surut

Maaliskuussa se alkoi, ensimmäisten siementen kanssa värkkääminen. En ole moneen vuoteen kasvattanut itse tomaatin taimia, mutta nyt ajattelin saada pensastomaateistakin runsaat sadot pakastettavaksi talven tomaattikeittoja varten. Minulla on kasvihuone, joka rönsyää loppukesästä tomaatteja, kurkkuja, paprikoita, kukkia. Ensi kesälle vähennän kurkkuviljelyksiä siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme ehdi syödä kaikkia valmistuvia kurkkuja, enkä ole innokas niitä säilömään. Sitä vastoin tomaattia aion lisätä kasvihuoneviljelyyn sekä ulos lavakauluksiin. Jospa tulisi hellekesä. Silloin tomaatitkin menestyisivät ulkoviljelyssä täällä Oulun korkeudella.

Jättibalsami, haitallinen vieraslaji

Vieraskasvilla tarkoitetaan kasvia, joka on tuotu sen alkuperäiseltä esiintymisalueeltaan ihmisen toimesta vahingossa tai tarkoituksella uudelle alueelle. Suuri joukko meidän puutarhakasvejamme on siis vieraslajeja, mutta vain harvat vierasperäiset kasvit muodostuvat haitallisiksi. Jättipalsamilla on tyypillinen haitalliseksi muodostuneen vieraskasvin tarina. Kotoisin se on Himalajan vuoristoalueelta ja Suomeen kasvia on tuotu puutarhojen koristeeksi sen kauneuden vuoksi.

Kasvien hoito ja lannoitus talvikautena – Neko merileväuute

Syyskuu kääntyi lokakuuksi ja lämpimistä ilmoista huolimatta piha ja puutarha on kääntymässä kohti talvea. Moni kasvi kerää nyt kaiken energiansa juuristoon ja puutarha on saanut ylleen ruskan värit. Kesäkukkien ja ulkona kesän viettäneiden viherkasvien on viimein aika siirtyä sisätiloihin viettämään talvikautta. Nyt paneudutaankin niiden talvetukseen ja hoitoon.

Pihan syyslannoitus ja sadonkorjuuaika lavatarhassa

Elokuussa kesä alkaa kääntyä syksyyn ja on aika nauttia viimeisistä lämpimistä illoista ja loppukesän auringosta. Lavatarhan antimista on nautittu koko kesä, mutta nyt sadonkorjuuaika on parhaimmillaan. Kypsiä tomaatteja ja herneitä saa napsia kuin karkkeja jokapäiväisellä pihakierroksella. Pikkuhiljaa lavatarhakin alkaa kuitenkin siirtyä syksyyn ja salaatti- ja perunalavat ovatkin jo melkein tyhjiä. Nyt elokuussa on oikea aika siistiä pihaa, siirtää perennoja ja lannoittaa pihan kasvit ja nurmikko.